Lukijat

torstai 6. lokakuuta 2016

Itsearviointi

Pohdintojani some tutuksi kurssista.

Tein annetut tehtävät aikataulussa ja kommentoin postauksia aika runsaasti. En kuitenkaan ihan jokaista. Postailin itse hieman enemmän kuin sen kaksi viikossa, mutta en saanut juurikaan kommentteja (tämä tietysti hieman söi motivaatiota). Tämän kuitenkin ymmärrän, koska seurattavia blogeja oli niin monta, ja kuten aiemmin sanoinkin, meni kommentoihin melko paljon aikaa. Itse tarkistin sivuston vähintään kaksi kertaa päivässä, ja tuhrasin ehkä hieman liikaakin aikaa kaikenlaiseen nyhräämiseen.

Koska en ole ollut somen suuri hypettäjä niin voin todeta että opin somesta melko paljon .
Oivalsin myös sen, että uusia sovelluksia tulee koko ajan lisää, ja on ihan ok ettei kaikkia ota haltuun.

Niin kauan kuin opintotahti on näin tiukka, niin pysyttelen FB:ssa, Instassa ja WA:ssa.
Videokuvan editointia haluaisin oppia, ja yleensä videointiin liittyviä juttuja.
Koska vanhat silmät eivät jaksa loputtomiin ruutuaikaa työn ja opiskelujuttujen jälkeen, niin otankin mielummin kontaktia ystäviini WA-puhelulla tai joskus myös skypellä. Tosin WA:lla tulee kyllä viestiteltyä melko paljon -myönnetään.

 Olen aina tykännyt vanhoista valokuvista ja historiasta. Siksi digitarinanikin on vanhahtava. En saanut siitä sellaista kuin olin toivonut, mutta siitä syystä olenkin päättänyt oppia lisää.

Iso kiitos vielä kaikille keltaisen ryhmän bloggareille sekä opettajille, ja erinomaisen ihanaa ja kirpakkaa syksyä kaikille!


Pieni Digitarina
https://1drv.ms/v/s!AjZ7E8dzsS-IcqOq6lJZGD1oHPQ



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kuningas Alkoholi

Hei!
Minua kiinnostaa alkoholin käyttönne... siis mitä?
Alkoholin käytöstä puhutaan ja kirjoitetaan lähes joka päivä.
Milloin vannotaan kohtuuden nimeen, ja nyt uusimpana tietona on että lasillinenkin päivässä voi altistaa rytmihäiriölle.
http://yle.fi/uutiset/3-9191235

Uskallatko olla rehellinen itsellesi ja muille juomatavoistasi?
Minä voin vastata ensin: Juon aivan liian usein ja liian paljon! (jos katson THL:n suosituksia)
Ikäännyttyäni olen alkanut pohtia asiaa enemmän, koska elämästäni on todennäköisesti enemmän takana kuin edessä.
Mitä teen?
Olen pitänyt "tipattoman neljäviikkoisen" joka vuosi ainakin viidentoista vuoden aikana.
Mutta tänä vuonna päätin olla 100 päivää ilman viinaa. Aloitin sen tammikuun 13. päivä ja olin ilman viinaa 103 päivää. Tuohon ajanjaksoon kuului useita juhlia joissa join alkoholittomia tuotteita välttääkseni kiusalliset kysymykset.
Yritin saada jonkun kanssani mukaan pitämään tipatonta - KUKAAN ystävistäni EI lähtenyt...
Nyt elokuussa kun taas viiniä oli mennyt lomalla luvattoman paljon, aloitin "100-päiväsen". Tänään on päivä numero 53, ja takana on kahdet "viinittömät juhlat", ja edessä kahdet yrityksen kemut - tarjolla ilmaista viinaa, sekä tapahtumaviikonloppu Levillä. Sujuu ihan hyvin... ja arvatkaa lähtikö kukaan kavereista tälläkään kertaa mukaan...

No, kyllä sitten taas maistuu marraskuun lopulla :)


maanantai 3. lokakuuta 2016

Rehellisyys maan perii

Fazerin sininen on valittu kahdeksannen kerran peräkkäin Suomen arvostetuimmaksi brändiksi.
Cristoph Vitzhum on sitä mieltä ettei se olisi mahdollista jos kuluttajille valehteltaisiin.
Suurin maineriski liittyy kaakaoon ja lapsityövoimaan. Tällä hetkellä kaakaon jäljitettävyys on 85%, mutta 2017 mennessä on tähtäimessä 100% jäljitettävyys.

Vaikuttaako eettisyys sinun hankintoihisi?

torstai 29. syyskuuta 2016

Onko sinulla tylsää?

Mainiota, sillä tylsyys on ihmiselle hyväksi, sanoo  Minna Huotilainen,  aivotutkija ja yliopiston dosentti.Jatkuva ärsyketulva heikentää ihmisen keskittymiskykyä. Luovuus tarvitsee tunteen siitä että kiire on pois.

Mistä ihmeestä on kyse?
Aivomme ovat muuttuneet hitaammin kuin elämäntapamme.

Digipaaston hyödyt ja tylsyyden voimat, mm. näistä kertoo artikkeli.

Lue koko juttu:
http://www.hs.fi/elama/a1474854853000

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Clinton - Trump

Olen kokenut todella vaikeaksi löytää kiinnostavia aiheita blogiin ja kun tämä kurssi alkoi ajattelin etten kirjoita mitään poliittista tai kovin provosoivaa.

Nyt kuitenkin olen pyörtänyt päätökseni, ja otan pienen raapaisun USA:n tuleviin presidentinvaaleihin.

Kiinnostavatko vaalit sinua, seuraatko vaaleja ja onko kantasi selvä?
Aiotko katsoa ensimmäisen väittelyn suorana, tai ollenkaan?

Jos haluat, kerro kumpaa kannatat ja mitkä ovat suurimmat syyt siihen.

Kompakti paketti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1474686561581






keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Lukekaa ja kommentoikaa - ja tulkaa Onnellisiksi

Tänään HS:ssa.

Suomalaistaustainen huippupsykologi, Emma Seppälä 39-vuotias psykologian tohtori.
Unohda multitasking, saat enemmän aikaan tekemättä mitään – ja tulet onnellisemmaksi

http://www.hs.fi/ura/a1474421660663?jako=3f2f3c3350f74dd9112ab926ddc5ea80&ref=email-share

Tää on niin mun juttu!

P.S. Melko vaikuttava CV

tiistai 20. syyskuuta 2016

Preziä ja windowsin movie makeria

Hei kaikille!

En ottanut tiukkaa faktaa tähän tehtävään Prezin tai Windowsin Movie Makerin virallisilta verkkosivuilta, koska muistaakseni oli sallittua kertoa omasta kokemuksesta. Olen siis enemmän tekijä kuin lukija. Yksi motoistani onkin GO and FIND OUT! Oppiminen tapahtuu kohdallani paremmin em. metodilla. Virallisilla sivuilla voi kuka tahansa käydä tutustumussa sovellusten perustamisvuosiin ja käyttäjämääriin, ja saahan sieltä varmasti ihan tärkeää ja kuranttia tietoa.

Haluaisin saada vähän puhtia esityksiini ja koska Preziä on hehkutettu kovasti, päätin tutustua siihen.
PREZI
Kirjauduin siihen ilmaisversioon ja aloin tutustua. Prezi on presentaatiotyökalu. Presentaation tai muun eteneminen on sujuvaa, kuin pelaisi lautapeliä ja liikkuisi ruudusta toiseen.
Valmiin esityksen voi tallentaa vain julkisena (tässä ilmaisversiossa). Maksullisessa ei tarvitse kantaa huolta julkisuudesta. Prezin alusta on kuin suuri kanvaasi, ja eteneminen esityksessä tapahtuu polkua pitkin, jonka varrelle voit sirotella tekstejä, kuvia, videoita jne. Tekstiä voi käsitellä powerpoint-tyyliin mm. kursivointi, lihavointi värejä, ja vaikka mitä. Prezissä on myös valmis kuvakirjasto josta löytyy matskua esityksen kuvittamiseen. Kuin PP:ssa, niin Prezissäkin löytyy valmiita mallipohjia esitykselle. Esityksissä voi myös käyttää omia kuvia. Itse testailin valokuvien liittämistä. Onnistui jopa minulta. Kuvista voi poimia yksityiskohtia, tätä en vielä kokeillut.
Kolme pointtia jotka kannattaa pitää mielessä kun hyppää Prezin kimppuun.
1. Suunnittele etukäteen rakenne ja eteneminen, siis se polku joka kulkee kanvaasilla.
2.Anna mielikuvituksen lentää ja kokeile kaikkea ihan kokeilemisen ilosta.
3.Mutta älä innostu liikaa - vaan "keep it simple" ja muista että sisältö on tärkein!
Kukaan ei jaksa loputtomiin hienoja tuunattuja kikkoja - ja niin on vaara että esityksen sisältökin alkaa puuduttamaan.
Ainakin minulla on työsarkaa runsaasti ennen kuin Prezin polku kulkee kanvaasillani niin kuin haluan. Mutta on se aika kivan eläväinen verrattuna power pointtiin, ja ihan hauskaa ajankulua, jos sitä aikaa vaan olisi.

WINDOWS Movie Maker
Lyhyesti. Aloin kokeilla tätä ilmaista työkalua ihan uteliaisuudesta. Raahasin testivideon ja aloin hommiin. Ihan ensimmäisenä yritin löytää jonkinlaiset ohjeet, mutta ilmeisesti niitä on versiosta riippuen useita. Itselläni ei nimittäin auennut samat työkalu-lay-out:it kuin ohjeissa. Oman puheen liittäminen  videoon oli kuitenkin erittäin helppoa. Samoin tekstiruutujen liittäminen.

Omassa työtehtävässäni tämänkaltaisille ohjelmille ei ole sijaa. Kaikki esitykset ovat yrityksen puolesta tarkoin suunniteltu ja saman kaltaisen sapluunalla tehty. Itse katselemme tiukkaa asiaa sisältävää opetusmateriaalia useampia kertoja vuodessa, ja seuraavilla kerroilla ajattelen varmaan kaiholla Prezin eläväisyyttä.

P.S. Preziin löytyy hyviä opetusvideoita...